J. D. Salinger - Sieppari ruispellossa

Kevät 2003 - 8. luokka - SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA

Holden Caulfieldin odysseia

Holden oli lähtöisin hyvästä, keskiluokkaisesta perheestä. Hänellä oli molemmat vanhemmat, 2 veljeä ja yksi pikkusisko. D.B. oli töissä Hollywoodissa elokuvakäsikirjoittajana. Holden ei pitänyt D.Bn ammatista. Hänen mielestään D.Bn olisi kuulunut kirjoittaa novelleja ja romaaneita. Holden ei pitänyt elokuvista. Esimerkkinä voidaan mainita elokuva, jota Holden kävi katsomassa, kun hänellä ei ollut parempaakaan tekemistä. Holdenhan ei voinut edes kertoa koko elokuvan juonta, koska se oli hänestä niin kauhea.

Holdenin toinen veli, Allie, on kuollut. Holdenin elämä meni sekaisin silloin kun Allie kuoli. Hän piti Alliesta edelleenkin paljon, vaikka hän olikin kuollut. Phoebe oli Holdenille erittäin tärkeä. Phoebelle hän meni juttelemaan, vaikka heidän vanhempansa olisivat voineet saada hänet helposti kiinni. Lopulta Phoebe sai Holdenin jäämään kotiin.

Kirja alkaa siitä, kun Holden sai potkut Penceystä. Taas yhdestä koulusta. Holdenin kanssa huoneen jakoivat Stradlater ja Auckley. Holden ei pitänyt kummastakaan, mutta kirjan lopussa hän kuitenkin ikävöi molempia. Penceyn historian opettaja oli Holdenin mielestä melko mukava. Holden lähti Penceystä aikaisemmin kuin oli pakko ja suuntasi kohti New Yorkia. New Yorkissa hän tapasi monia ihmisiä, joista hän piti. Sally Hayesin kanssa hän meni katsomaan näytelmää, jossa esiintyi The Lunts, josta Sally kovasti piti. Holden ehdotti Sallylle karkuretkeä. Sally kuitenkin tyrmäsi idean järkiperäisin todistein. Holden kuitenkin suuttui Sallylle ja lähti pois. Holden tapasi myös Lucen, jonka kanssa hän kävi drinkeillä. Lucen kanssa Holden keskusteli olemattomasta sukupuolielämästään.

Holdenista on vaikea saada kunnollista käsitystä. Hän on ainakin nopea muuttamaan mieltään. Hän saattoi luultavasti olla ihan mukava poika. Hänellä oli vain muutamia asioita, joista hän piti. Hän piti Phoebestä ja Alliestä sekä kahdesta nunnasta, jotka tapasivat hänet asemaravintolassa. Nunnat olivat hänestä hyviä ihmisiä, ja hän jopa lahjoitti nunnille kymmenen dollaria hyväntekeväisyyteen. Holdenilla oli  myös mielenkiintoisia käsityksiä Jeesuksen opetuslapsista. Holden myös ajatteli, että Jeesus ei voinut antaa Juudaksen joutua helvettiin. Holdenilla oli mielenkiintoisia mielipiteitä monista muistakin asioista, kuten elokuvista.

Holdenin ja Phoeben suhde oli ainutlaatuinen. Molemmat pitivät toisistaan hyvin paljon. Phoebe oli Holdenille ainoa elävä ihminen, josta hän piti.

Mielestäni kirja oli kokonaisuutena tylsä. Tylsäksi sen teki Holdenin yksitoikkoinen vaeltelu ympäri New Yorkia. Kirjaa oli myös vaikea seurata, kun Holdenin ajatus hyppi asiasta toiseen ja takaisin. Mielipiteeni voi myös johtua siitä, etten ehtinyt jäädä pohdiskelemaan Holdenin jokaisen tapauksen tempauksen tarkoitusta ja myös siitä, etten ole tottunut lukemaan tällaisia kirjoja.

------

Mielessäni on edelleen hyvin selkeänä mielikuva siitä, että Sieppari ruispellossa oli todella tylsä kirja (tosin ei ehkä yhtä tylsä kuin Christy Brown - Vasen jalkani). Nyt kuitenkin palatessani takaisin kirjoittamaani aineeseen kirjasta, tuli kuitenkin sellainen fiilis, että tämä kirja pitäisi ehkä sittenkin lukea uudelleen. Kirja on luettu teini-ikäni pahimmassa vaiheessa, joten todennäköisesti Holdenin pohdiskelut maailman menosta ovat olleet turhan etäisiä, kun omakin elämä on myllertänyt samaan aikaan. Etäisyys teini-ikään myös helpottanee Holdenin tekemien ratkaisujen ymmärtämistä. Täytynee kuitenkin todeta, että ainehan ei oikeastaan ole vastannut annettua otsikkoa laisinkaan. :D

Agatha Christie - Kymmenen pientä neekeripoikaa

Kymmenen pientä neekeripoikaa on ensimmäinen kirja, jonka olen Christieltä lukenut. Monta kertaa olen ollut lähellä jonkun hänen kirjansa lainaamista kirjastosta, mutta aina silmiin on kuitenkin sattunut jotakin mielenkiintoisempaa. Dekkarit ilman suurempia romanttisia kiemuroita kun eivät ole suosikkikirjallisuuttani.

Kymmenen pientä neekeripoikaa tempaa lukijan mukaan tarinaan, jonka päähenkilöiksi ovat ajatutuneet kymmenen toisilleen vierasta henkilöä. He tulevat houkutelluiksi lomalle Neekerisaarelle, jonka omistajaa ympäröi salaisuuksien verho. Henkilöiden saavuttua saarelle näille paljastuu, että saarelta ei ole poispääsyä ennenkuin pahaenteinen lastenloru on saanut täyttymyksensä.

Suljetun murhan ongelman kiehtovuus lukijalle on erityisesti siinä, että myös lukija on tietoinen siitä, että joku tämän ryhmän jäsenistä on todellinen murhaaja. Lukija saa käyttää aivonystyröitään yrittäessään päätellä murhaajan henkilöllisyyttä ja motiiveja. Arvailut todennäköisesti osuvat kuitenkin harhaan.

Vaikka en tämänkään kirjan jälkeen lukeudu dekkareiden suuriin ystäviin, täytyy myöntää, että tämä kirja piti otteessaan. Sitä ei voinut laskea kädestään ennenkuin ratkaisu oli selvinnyt. Heikkohermoisille kuten minä suosittelen kirjan lukemista päivänvalossa, jolloin tapahtumat eivät ehkä ruoki mielikuvitusta yhtä paljon ja vie yöunia. Mietin ehkä edelleen kaksi kertaa kirjastossa Christien kirjoihin tarttumista, mutta täytyy tunnustaa, että hän on kyllä oman tyylilajinsa ehdoton huippu.

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."

William Golding - Kärpästen herra

Osa teksteistä tulee olemaan yläaste ja lukioaikana kirjoitettuja "kirja-analyysejä". On mielenkiintoista palata takaisin niihin ajatuksiin, joita jokin kirja on tuohon aikaan herättänyt, ja nyt pitkän ajan kuluttua pohtia näiden kirjojen merkitystä itselle nykyisin.

SYKSY 2001 - 7. luokka - SISÄLTÄÄ PALJON JUONIPALJASTUKSIA

Koulupoikien metamorfoosi


Kiltit ja hyväkäytöksiset englantilaispojat putoavat toisen maailmansodan aikaan autiolle saarelle keskelle Tyyntä valtamerta. Saari oli kaunis ja tasapainoinen. Siellä eleli porsaita. Aluksi pojat söivät hedelmiä Hedelmäpuu metsiköstä. Saarella oli lampi, jossa pojat uivat ja ottivat vettä juodakseen. Alkuun kaikki oli hyvin.

Poikien, Jackin ja Ralphin, ensimmäinen yhteenotto tapahtui, kun Jack lähti metsästämään, ja ottii merkkitulta valvovat Samin ja Ericin mukaansa. Merkkituli sammui tietenkin, ja juuri silloin laiva purjehti saaren ohitse. Ralph huomasi merkkitulen sammuneen ja syytti siitä Jackiä. Asiaa vain pahensi se, että Jack ei ollut edes saanut porsasta.

Loppujen lopuksi Ralphin ja Jacki heimot erosivat toisistaan. Kun Jackin heimo sai kiinni ja tapettua porsaan, he pitivät juhlat. Porsaan kallon he antoivat Pedolle. Peto oli kuvitteellinen, jonka he kerran luulivat nähneensä kalliolla. He olivat oikeasti nähneet kuolleen lentäjän, joka oli takertunut laskuvarjostaan kallioon kiinni. Simon, yksi pojista, löysi ja tajusi ensimmäisenä, mikä Peto oikeasti oli, mutta ei saanut koskaan kertoa siitä muille. Tapahtui niin, että kun Simon oli päästänyt lentäjän irti, tarttui tuulenpuuska laskuvarjoon ja lennätti sen juhlijoiden yli mereen. Simon tuli laskuvarjon perässä, ja juhlijat tappoivat hänet luullen häntä Pedoksi.

Lopussa villit (Jackin heimo) ajavat Ralphia takaa kuin riistaa, ja sytyttävät samalla koko saaren palamaan. Samalla kun palo yltyy, tulevat pelastajat hakemaan pojat pois saarelta. Näin koko kaunis saari on palanut poroksi ja kaikki hyvä siinä mukana.

Possu on viisas, huononäköinen poika, jota ei kunnioitettu niin kuin olisi pitänyt. Possun silmälasit olivat monessa asiassa hyödyksi. Lopulta ne varastettiin, ja Ralphin heimo lähti hakemaan niitä. Sillä matkalla sai Possu traagisesti surmansa.

Ralph oli järkevä poika, jolla oli johtajan taidot. Hän käytti joka tilanteessa järkeään, mutta häntä ei kunnioitettu kuten Jackiä. Lopulta Ralphin heimosta oli jäljellä vain Ralph, ja hänkin oli lainsuojaton.

Jack oli pojista se, joka lankesi ensimmäisenä alkukantaisten vaistojensa varaan. Lopulta hän oli suuri johtaja, joka käytti valtaansa väärin. Hän varasteli toiselta heimolta, eikä itse edes tajunnut sitä. Hänestä tuli lopulta pelottava ja hirmuvaltainen johtaja, jonka kasvot olivat piilossa maalin takana, eikä enää kukaan voinut olla varma, mitä hän tekisi seuraavana.

Pojat muutuivat, koska pelko ja kauhu saivat heissä vallan.

---

Kirjan lukemisesta muistan nyt vain sen, että kirjassa oli kuvattu monet raa'at asiat hiukan liiankin tarkasti, kuten esimerkiksi Possun aivojen leviäminen kalliolle hänen kuolemansa jälkeen. En tarttuisi kirjaan uudestaan vapaaehtoisesti, ja tuskin olisin koskaan kirjaa lukenutkaan, jos itse olisin saanut valita. Kymmenen vuotta kirjan lukemisen jälkeenkin on vaikea käsittää, miksi tämä kirja on niin arvostettu kuin se on.