Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu

 

"'Kuuletko hiljaisuuden, behta?'
'Hiljaisuuden?'
'Hengityksen lopussa. Kun pääset siihen kohtaan.'
Hengitin ja kuuntelin. Hän oli oikeassa, jokaisen sisään- ja uloshengityksen välissä oli hiljaista. Nyökkäsin.
'Kun kuulet hiljaisuuden, behta, pysy siinä. Kysy itseltäsi, mitä haluat tehdä. Kysy vain itseltäsi hiljaa: 'Mitä minä haöuan tehdä''"

Appelsiininkuorten katu kertoo Amerikkaan muuttaneiden pakistanilaisten muslimeiden elämästä nuoren pojan näkökulmasta. Tarina on fiktiivinen, mutta kertoo islamista ja sen näkökulmista avartavasti. Tärkeää tämä kirja olisikin mielestäni lukea siksikin, että se kertoo erilaisista tavoista tulkita islamia muslimeiden kesken ja lisää näin ollen myös ymmärtämystä islamia kohtaan. Käytännössä Appelsiininkuorten katu kertoo tarinan kahdesta musliminaisesta ja heidän tavastaan elää elämäänsä. Toinen elää pettävän alkoholisti miehen kanssa ja toinen pakenee Pakistanista pakkoavioliittoa ja löytää rakkauden uudesta kotimaastaan. Kirjassa kerrotaan myös Hayatin uskonnollisesta kasvusta keskellä ristiriitaista kasvuympäristöä, jossa yksi sanoo uskonnon olevan hölmöille, toinen kehottaa tulkitsemaan sen sanomaa ja kolmas väittää sen olevan absoluuttinen totuus.

Kirja ei varsinaisesti tempaa mukaansa, mutta Minan tarinan haluaa kuitenkin lukea loppuun, kun lukemisen on aloittanut. Kirja myös alkaa prologilla, johon saadaan täydennystä vasta epilogissa. Tämäkin saa lukemaan kirjan kokonaan. Kirjaa olisi kuitenkin voinut hieman tiivistää, sanoman olisi varmasti saanut välitettyä pienemmälläkin sanamäärällä eikä tylsisitymistä olisi välttämättä päässyt tapahtumaan niin helposti.

Lauren Oliver - Requiem - Rakkaus palaa

Kirja päättää Oliverin Delirium trilogian mallikkaasti ja sarjalle tyypillisellä tavalla. Ehkä tässä osassa yhtäläisyydet Nälkäpeliin edelleen lisääntyivät ja Lenan ja Katnissin yhtäläisyydet vain lisääntyvät. Olisihan dystopiatrilogian voinut kirjoittaa myös muuten kuin yhden tytön ja kahden pojan välisen kolmiodraaman kautta. Lisäksi Oliver on jättänyt tekstiin liikaa vihjeitä kirjan yllätysten pohjustamiseksi eivätkä yllätyksisksi tarkoitetut paljastukset oikeastaan tunnukaan kovin yllätäviltä. Kaikesta tästä huolimatta kirja on sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa. Jännittävä yksityiskohta on myös kirjalle valittu suomenkielinen nimi, jolla kirjan loputtua voi myös huomata olevan kaksoimerkitys.

Hyvä ratkaisu oli mielestäni myös käyttää Hanaa toisena kertojana. Hana antaa äänen parannetuille ja sille, mitä heidän päänsä sisällä saattaa liikkua parannuksesta huolimatta. Parannetut eivät jää etäisiksi aina tunteettomiksi olennoiksi, zombeiksi, jotka eivät ajattele mitään muuta kuin yhteisön etua.

Kirjan loppuun on lisätty luku Alexista ja hänen näkökulmaansa tapahtumiin. Toisaalta oli mielenkiintoista, että Alexista ja hänen ajattelustaan selviää lisää, toisaalta taas kirja olisi varmasti selvinnyt ilman tätäkin osaa. Ehkäpä tämän kertomuksen paikka olisi mieluummin ollut Oliverin fanisivuilla tai ehkäpä toisen kirjan lopussa. Nyt kolmannen kirjan lopussa se tuntuu hajottavan kokonaisuuden.

"Teen kanssanne sopimuksen: minä teen sen, jos te teette sen, aina ja ikuisesti.
 Kaatakaa muurit."

Lauren Oliver - Pandemonium - Rakkaus on kapinaa

"Mitään "ennen" ei ole. On vain nyt ja se, mikä koittaa seuraavaksi."

Lena on onnistunut pakenemaan Korpeen ja osallistuu vastarintaliikkeen toimintaan. Kirja tempaa mukaansa ja on huomattavasti koukuttavampi kuin ensimmäinen osa. Kirjan kerronta etenee kahdessa ajassa, ajassa jolloin Lena saapui Korpeen ja ajassa, jossa hän osallistuu vastarintaliikkeen toimintaan.

Kirja on kovin samankaltainen Nälkäpelin kanssa ja välillä tuntuu siltä, että päähenkilötkin ovat liian samankaltaisia. Sekä Lena että Katniss ovat joutuneet osallistumaan kapinaan vallitsevaa yhteiskuntaa vastaan omasta tahdostaan riippumatta ja käyvät näin ollen läpi samaa problematiikkaa kapinan henkeen liittyen.

Kirjan loppu oli tavallaan yllätyksellinen, mutta kuitenkin myös tavallaan arvattavissa. Mutta ennen kaikkea se koukuttaa lukemaan myös viimeisen osan trilogiaa.

Lauren Oliver - Delirium

"What if love were a disease?"

Delirium kertoo maailmasta, jossa rakkaudesta on tullut sairaus. Hyvin mielenkiintoinen lähtökohta kirjalle. Odotin kirjalta paljon takakansitekstien perusteella, mutta valitettavasti jouduin pettymään. Kirja oli ihan kelvollista luettavaa, mutta se ei kuitenkaan herkutellut aiheella sillä tavalla kun olisin toivonut. Ehkäpä en enää ollut ihan kohderyhmää. Hahmoihin ei kiintynyt eikä heistä tullut läheisiä. Kirjalle on jatko-osia, ehkäpä ne sitten kuitenkin toisivat tällekin kirjalle lisäarvoa, ja otettuani niistä selvää aion ne kyllä lukea. Ensimmäisen kirjan Lauren Oliverilta (Kuin viimeistä päivää) luin suomeksi ja pidin siitä kovasti, joten saattaa olla, että myös kielellä on jotakin tekeistä tämän asian kanssa. 

Kirja kertoo lähes täysi-ikäisestä Lenasta, jonka parannuspäivä lähestyy. Kun hän täyttää 18 -vuotta, hänet vihdoin parannetaan sairaudesta nimeltä rakkaus. Täysi-ikäisyyteen saakka tytöt ja pojat pidetään erillä toisistaan, jotta sairaus ei pääsisi itämään heidän joukossaan. Ennen parantumistaan Lena kuitenkin tapaa pojan, jota ei ole parannettu. Kirja on heidän tarinansa sekä tarina siitä, mitä rakkaus voi saada aikaan jopa yhteiskunnassa, jossa se on kiellettyä.

"There was a time when love was the most important thing in the world. People would go to the end of the earth to find it. They would tell lies for it. Even kill for it.

Then, at last, they found the cure."

Palasin kirjan pariin uudelleen törmättyäni siihen suomenkielisenä kirjaston sci-fi hyllyllä. Innostuin lainaamaan kerralla koko sarjan ja ehkäpä se olikin hyvä ratkaisu. Nyt uudelleen luettuani (ja suomeksi) kirja tulikin ahmittua melkein kerralla. Lenan sisäistä kamppailua omien tunteiden ja toisaalta yhteiskunnan vaatimusten kanssa Oliver kuvaa ehkä toisinaan turhankin tarkaksi ja ehkä englanniksi luettaessa ongelma olikin siinä, että näitä pohdiskeluja oli vaikea erottaa muusta tekstistä.

Suzanne Collins - Nälkäpeli 1-3

Nälkäpeliä ei ehkä voi liikaa hehkuttaa. Aivan mahtavaa luetavaa eikä kirjaa todellakaan malttaisi laskea käsistään. Sinä aikana, kun kirja on kesken, ei elämään mahdu muuta kuin Nälkäpeli, mielessä pyörii koko ajan, milloin pääsee takaisin kirja pariin. Kolmen kirja pakettina tämä on ehkä jopa liian tuhti teos, koska on aivan mahdotonta saada otetta kaikkiin tapahtumiin, kun kirjaa väistämättä tulee ahmineeksi. Toisellakin lukemisella kirja vangitsi aivan samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kerralla, eikä yksityiskohtiin vieläkään pystynyt keskittymään. Suosittelenkin lukemaan kirjan alkuperäisissä osissa (Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi) erillisinä kirjoina.

Täytynee kuitenkin mainita, että toisella lukemisella löytyi kuitenkin kohtia, joihin olisi kaivannut lisäselityksiä. Kohdista näkyy, että joissakin kirjan kohdissa editointi ja tiivistäminen on mennyt ehkä hiukan liiallisuuksiin sisällön kustannuksella. Tätä oli havaittavissa varsinkin toisessa kirjassa, Viha liekeissä. Kolmas kirja, Matkijanärhi, taas sisältää niin paljon tapahtumia, että ne eivät jostakin syystä suostu asettumaan päässä järkevästi. Tähän saattaa myös perustua halu lukea kirja aina uudelleen ja uudelleen, koska tapahtumien hahmottuminen vie todella aikaa.

Lyhyesti kerrottuna ja suurempia spoilaamatta Nälkäpeli kertoo tulevaisuuden maailmasta Panemista, joka on perustettu ihmisten ja luonnon tuhoaman Pohjois-Amerikan raunioille. Panem koostuu kahdestatoista vyöhykkeestä, joita hallinnoi Capitol ja sen presidentti. Vyöhykkeiden epäonnistuneen kapinan muistoksi Panemissa vietetään vuosittain Nälkäpeliä. Nälkäpeliin valitaan vuosittain tyttö ja poika kilpailija jokaiselta vyöhykkeeltä 12-18 vuotiaiden lasten joukosta. Trilogia kertoo Katniss Everdeenistä, josta tulee vyöhykkeen 12 tribuutti, ja jonka Nälkäpeli muuttaa koko Panemin tulevaisuuden.

"Kohtaisinko, kohtaisin

sun luona hirsipuun,

kolmenkerran murhamies sen oksaan hirtettiin.

Tietää outoja se puu,

tuskin enää oudoksuu

jos keskiyöllä hirttopuussa sinut kohtaisin.

Kohtaisinko, kohtaisin

sun luona hirttopuun,

pakoon, pakoon, niin se kuollut huusi rakkaalleen.

Tietää outoja se puu,

tuskin enää oudoksuu

jos keskiyöllä hirttopuussa sinut kohtaisin.

Kohtaisinko, kohtaisin

sun luona hirttopuun,

pakene, niin vapauden me saamme kumpikin.

Tietää outoja se puu,

tuskin enää oudoksuu

jos keskiyöllä hirttopuussa sinut kohtaisin.

Kohtaisinko, kohtaisin

sun luona hirttopuun,

köysikoru kaulassa me kaksi rinnakkain.

Tietää outoja se puu,

tuskin enää oudoksuu

jos keskiyöllä hirttopuussa sinut kohtaisin."

J. D. Salinger - Sieppari ruispellossa

Kevät 2003 - 8. luokka - SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA

Holden Caulfieldin odysseia

Holden oli lähtöisin hyvästä, keskiluokkaisesta perheestä. Hänellä oli molemmat vanhemmat, 2 veljeä ja yksi pikkusisko. D.B. oli töissä Hollywoodissa elokuvakäsikirjoittajana. Holden ei pitänyt D.Bn ammatista. Hänen mielestään D.Bn olisi kuulunut kirjoittaa novelleja ja romaaneita. Holden ei pitänyt elokuvista. Esimerkkinä voidaan mainita elokuva, jota Holden kävi katsomassa, kun hänellä ei ollut parempaakaan tekemistä. Holdenhan ei voinut edes kertoa koko elokuvan juonta, koska se oli hänestä niin kauhea.

Holdenin toinen veli, Allie, on kuollut. Holdenin elämä meni sekaisin silloin kun Allie kuoli. Hän piti Alliesta edelleenkin paljon, vaikka hän olikin kuollut. Phoebe oli Holdenille erittäin tärkeä. Phoebelle hän meni juttelemaan, vaikka heidän vanhempansa olisivat voineet saada hänet helposti kiinni. Lopulta Phoebe sai Holdenin jäämään kotiin.

Kirja alkaa siitä, kun Holden sai potkut Penceystä. Taas yhdestä koulusta. Holdenin kanssa huoneen jakoivat Stradlater ja Auckley. Holden ei pitänyt kummastakaan, mutta kirjan lopussa hän kuitenkin ikävöi molempia. Penceyn historian opettaja oli Holdenin mielestä melko mukava. Holden lähti Penceystä aikaisemmin kuin oli pakko ja suuntasi kohti New Yorkia. New Yorkissa hän tapasi monia ihmisiä, joista hän piti. Sally Hayesin kanssa hän meni katsomaan näytelmää, jossa esiintyi The Lunts, josta Sally kovasti piti. Holden ehdotti Sallylle karkuretkeä. Sally kuitenkin tyrmäsi idean järkiperäisin todistein. Holden kuitenkin suuttui Sallylle ja lähti pois. Holden tapasi myös Lucen, jonka kanssa hän kävi drinkeillä. Lucen kanssa Holden keskusteli olemattomasta sukupuolielämästään.

Holdenista on vaikea saada kunnollista käsitystä. Hän on ainakin nopea muuttamaan mieltään. Hän saattoi luultavasti olla ihan mukava poika. Hänellä oli vain muutamia asioita, joista hän piti. Hän piti Phoebestä ja Alliestä sekä kahdesta nunnasta, jotka tapasivat hänet asemaravintolassa. Nunnat olivat hänestä hyviä ihmisiä, ja hän jopa lahjoitti nunnille kymmenen dollaria hyväntekeväisyyteen. Holdenilla oli  myös mielenkiintoisia käsityksiä Jeesuksen opetuslapsista. Holden myös ajatteli, että Jeesus ei voinut antaa Juudaksen joutua helvettiin. Holdenilla oli mielenkiintoisia mielipiteitä monista muistakin asioista, kuten elokuvista.

Holdenin ja Phoeben suhde oli ainutlaatuinen. Molemmat pitivät toisistaan hyvin paljon. Phoebe oli Holdenille ainoa elävä ihminen, josta hän piti.

Mielestäni kirja oli kokonaisuutena tylsä. Tylsäksi sen teki Holdenin yksitoikkoinen vaeltelu ympäri New Yorkia. Kirjaa oli myös vaikea seurata, kun Holdenin ajatus hyppi asiasta toiseen ja takaisin. Mielipiteeni voi myös johtua siitä, etten ehtinyt jäädä pohdiskelemaan Holdenin jokaisen tapauksen tempauksen tarkoitusta ja myös siitä, etten ole tottunut lukemaan tällaisia kirjoja.

------

Mielessäni on edelleen hyvin selkeänä mielikuva siitä, että Sieppari ruispellossa oli todella tylsä kirja (tosin ei ehkä yhtä tylsä kuin Christy Brown - Vasen jalkani). Nyt kuitenkin palatessani takaisin kirjoittamaani aineeseen kirjasta, tuli kuitenkin sellainen fiilis, että tämä kirja pitäisi ehkä sittenkin lukea uudelleen. Kirja on luettu teini-ikäni pahimmassa vaiheessa, joten todennäköisesti Holdenin pohdiskelut maailman menosta ovat olleet turhan etäisiä, kun omakin elämä on myllertänyt samaan aikaan. Etäisyys teini-ikään myös helpottanee Holdenin tekemien ratkaisujen ymmärtämistä. Täytynee kuitenkin todeta, että ainehan ei oikeastaan ole vastannut annettua otsikkoa laisinkaan. :D

Agatha Christie - Kymmenen pientä neekeripoikaa

Kymmenen pientä neekeripoikaa on ensimmäinen kirja, jonka olen Christieltä lukenut. Monta kertaa olen ollut lähellä jonkun hänen kirjansa lainaamista kirjastosta, mutta aina silmiin on kuitenkin sattunut jotakin mielenkiintoisempaa. Dekkarit ilman suurempia romanttisia kiemuroita kun eivät ole suosikkikirjallisuuttani.

Kymmenen pientä neekeripoikaa tempaa lukijan mukaan tarinaan, jonka päähenkilöiksi ovat ajatutuneet kymmenen toisilleen vierasta henkilöä. He tulevat houkutelluiksi lomalle Neekerisaarelle, jonka omistajaa ympäröi salaisuuksien verho. Henkilöiden saavuttua saarelle näille paljastuu, että saarelta ei ole poispääsyä ennenkuin pahaenteinen lastenloru on saanut täyttymyksensä.

Suljetun murhan ongelman kiehtovuus lukijalle on erityisesti siinä, että myös lukija on tietoinen siitä, että joku tämän ryhmän jäsenistä on todellinen murhaaja. Lukija saa käyttää aivonystyröitään yrittäessään päätellä murhaajan henkilöllisyyttä ja motiiveja. Arvailut todennäköisesti osuvat kuitenkin harhaan.

Vaikka en tämänkään kirjan jälkeen lukeudu dekkareiden suuriin ystäviin, täytyy myöntää, että tämä kirja piti otteessaan. Sitä ei voinut laskea kädestään ennenkuin ratkaisu oli selvinnyt. Heikkohermoisille kuten minä suosittelen kirjan lukemista päivänvalossa, jolloin tapahtumat eivät ehkä ruoki mielikuvitusta yhtä paljon ja vie yöunia. Mietin ehkä edelleen kaksi kertaa kirjastossa Christien kirjoihin tarttumista, mutta täytyy tunnustaa, että hän on kyllä oman tyylilajinsa ehdoton huippu.

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."